Olen oululainen freelance-valokuvaaja, jonka valokuvia on julkaistu muun muassa useissa suomalaisissa sanoma- ja aikakausilehdissä kuten Ilta-Sanomat, Sport, Talouselämä, Plaza Koti, Iltalehti ja sanomalehti Kaleva.Olen myös tehnyt yhteistyötä dokumentaaristen projektien parissa monien yleishyödyllisten tahojen ja urheiluseurojen kanssa sekä säännöllisesti kuvannut erilaisia tapahtumia.

Journalistisen kuvauksen ohella olen käytettävissä myös mitä erilaisimpien tapahtumien, kuten yritysjuhlien taltioimiseksi. Myös perinteismpien yrityskuvien, joko henkilöstön, tuotteiden tai liiketilojen valokuvaukseen olen käytettävissä.

Tarvittaessa voin järjestää myös valokuvauskoulutusta; olipa kyseessä sitten kameratekniikka, Photoshop, valokuvauksen luova puoli tai tulostaminen.

Kuvaustyylini on kokeileva enkä aina tyydy tavanomaisiin lähestymistapoihin, kuitenkin kohteen luonnetta kunnioittaen ja korostaen. Tavoitteenani on ottaa tunnelmallisia valokuvia, joiden kautta tuntemukset ja ajatukset välittyvät kuvan katselijalle, ja tässä olen omasta mielestäni onnistunutkin.

Mikäli olette kiinnostuneita palveluksistani voittee ottaa yhteyttä, joko lomakkeella, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen juhamikkokinnunen@hotmail.com tai soittamalla minulle numeroon 0407396928

Juha M. Kinnunen

 

-

 

I am a freelance photographer from Oulu, Finland. My photographs have been published in various newspapers. I am available for comissions and you can contact me by email juhamikkokinnunen@hotmail.com, phone +358 407396928 or sending a message via the form on the contact-page.

Juha M. Kinnunen