Informaatio Juha M. Kinnunen

Silta syksyyn

Nimi: Juha Mikko Kinnunen

email: juhamikkokinnunen@hotmail.com

matkapuhelin: 0407396928

osoite: Aalentie 12, 90240 Oulu

 

Olen harrastanut valokuvausta jo vuosien ajan, kuvaten pääsäntöisesti pohjois-pohjanmaalaista maisemaa ja luontoa. Kuitenkin valokuvaajana minua kiinnostavat kaikenlaiset valokuvauksen muodot olipa kyseessä sitten ihmisten, tapahtumien, arkkitehtuurin tai jopa tuotteiden kuvaus. Pyrin aina tinkimättömään laatuun kuvatessani ja lisäksi filosofiaani olennaisena osana kuuluu uudenlaisten lähestymistapojen tutkiskelu valokuvauksen perinteitä ja visuaalista silmää unohtamatta.

 

Valokuviani on julkaistu muun muassa valtakunnallisesti Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, Kiekkolehdessä ja Sanomalehti Kalevassa. Lisäksi valokuviani on ollut esillä näyttelyissä Sveitsin valokuvataiteen museon digitaalisessa näyttelyssä sekä Ruotsin partiolaisten suurtapahtuman yhteydessä järjestetyssä näyttelyssä, jonka aiheena oli planeettamme maapallon kauneus.